Todellinen katsaus palvelutyöhön pohjoiskorealaisten parissa

Veli Sung-Eun* on hiljainen mies. Jotkut kuvailisivat häntä vetäytyväksi. Toiset sanoisivat, että hän sulautuu vaivattomasti joukkoon. Mutta hänen työssään nämä ovat hyviä ominaisuuksia.

Veli Sung-Eun on Open Doorsin kenttätyöntekijä, joka työskentelee pohjoiskorealaisten parissa eräässä lähimaassa – hänen työnsä on niin vaarallista, ettemme voi kertoa tarkkaa paikkaa. Hänelle huomaamattomana pysyminen on 90 prosenttia hänen työstään.

Se käy kuitenkin yhä vaikeammaksi. Paikassa, jossa hän palvelee, on maailman kehittynein väestön valvontajärjestelmä, ja Pohjois-Korea lähettää jatkuvasti agentteja soluttautumaan kaikkiin verkostoihin, jotka saattavat auttaa loikkareita.

Ei kauan sitten nuo agentit jäljittivät yhden Sung-Eunin tiimin jäsenen. Riski joutua pahoinpidellyksi, kidnapatuksi tai tapetuksi oli niin suuri, että hänen täytyi mennä piiloon. ”Se oli jännittynyt aika meille kaikille”, Sung-Eun kertoo. ”Mutta koimme myös Jumalan huolenpidon. Hän oli valmistanut pakoreitin ja turva-asunnon. Hänen perheensä ei voinut seurata heti, mutta Jumala suojeli myös heidän kotiaan. He pääsivät myöhemmin jälleen yhteen, ja veljemme on voinut jatkaa työtään toiselta alueelta.”

Mikä oli opetus? ”Se opetti minulle, että Jumala välittää syvästi tästä työstä ja suojelee rakastavasti niitä, jotka palvelevat Häntä”, Sung-Eun sanoo. ”Hän oli jo valmistanut kaiken, mitä tarvitsimme. Olemme nähneet monta kertaa, kuinka Jumala ratkaisee tilanteita, joita ihmisvoimin ei voi ratkaista.”

Luottamuksen rakentaminen vaarallisissa paikoissa

Sung-Eunilla on suoraviivainen vastaus siihen, mikä hänen työnsä tarkoitus on: ”Palvelutyömme keskittyy pohjoiskorealaisiin, jotka ovat poissa kotoaan ja tarvitsevat apua”, hän selittää. ”Työskentelemme heidän parissaan ja etsimme ihmisiä, jotka ovat tällaisessa tilanteessa. Järjestämme huomaamattomia tapaamisia, joissa voimme jakaa evankeliumia heidän kanssaan. Kriisitilanteissa tarjoamme suojaa turva-asunnoissa sekä käytännön apua arkisiin tarpeisiin. Ajan myötä tämä huolenpito kasvaa aidoiksi ihmissuhteiksi, ja monet kohtaamistamme ihmisistä tulevat uskoon. Jotkut heistä palaavat lopulta takaisin ja vievät uskon mukanaan kotiinsa.”

Yksi hänen käyttämistään sanoista on olennainen hänen palvelutyölleen: ”huomaamaton.” Se tarkoittaa toisen ihmisen tapaamista tavalla, joka ei koskaan herätä epäilyksiä. Hänen ja muiden kenttätyöntekijöiden on sulauduttava ympäristöön mahdollisimman hyvin. ”Pohjoiskorealaiset suhtautuvat epäluuloisesti lähes kaikkiin”, hän sanoo. ”Mitä lähempänä joku on heidän kotimaataan, sitä todennäköisemmin he luottavat. Paikallisten ihmisten kautta työskentely on siksi elintärkeää, koska pohjoiskorealainen tuntee olonsa silloin turvallisemmaksi. Silti pidämme tapaamiset lyhyinä. Vaikka olisimme rakentaneet luottamuksen, on silti mahdollista, että meitä tarkkaillaan. Meidän on siis oltava varovaisia. Valvonta ja kristittyjen vaino kiristyvät jatkuvasti, ja tätä työtä tekevät ihmiset riskeeraavat henkensä.”

”Pohjoiskorealaiset suhtautuvat epäluuloisesti lähes kaikkiin.”

Kaikista varotoimista huolimatta sille, mitä Sung-Eun voi tehdä, on rajansa – sekä hänen oman turvallisuutensa että hänen auttamiensa ihmisten turvallisuuden vuoksi.

”Vaikka kaipaamme niin kovasti jakaa evankeliumia ja ojentaa ihmisille auttavan käden, on monia kertoja, jolloin emme yksinkertaisesti voi toimia kuten haluaisimme, ja se jättää meidät turhautuneiksi ja kuormitetuiksi”, hän selittää. ”Nämä eivät kuitenkaan ole esteitä, jotka voidaan voittaa pelkästään ihmisvoimin, ja siksi tämä palvelutyö on rukouksen voimasta riippuvainen enemmän kuin mistään muusta.”

”Saatan olla ensimmäinen ja viimeinen kristitty, jonka tämä ihminen koskaan kohtaa”

Rukousta tarvitaan joka hetki ja jokaisessa kohtaamisessa – mutta erityisesti itse tapaamisten aikana. Ne ovat tarkoituksella lyhyitä, ja kaikki riippuu niistä.

”Ryhdymme erityisiin varotoimiin joka kerta, kun meillä on mahdollisuus tavata pohjoiskorealainen, sillä tapaaminen voi maksaa heille hengen, jos se koskaan paljastuu”, Sung-Eun kertoo. ”Heidät voidaan lähettää poliittiseen vankileirille, joka on ankarin paikka, johon ihminen voi tässä maailmassa joutua. Siksi nämä tapaamiset ovat vain ihmisille, jotka ovat epätoivoisen avun tarpeessa, ja useimmiten ne ovat hyvin lyhyitä. Kenttätyöntekijän on aina oltava valmis jakamaan evankeliumi selkeästi hyvin lyhyessä ajassa. Emme koskaan tiedä, saammeko mahdollisuuden tavata tuon ihmisen uudelleen, joten jaamme evankeliumin tietäen, että jokainen kohtaaminen voi olla viimeinen.”

Ei ole mitään muuta kuin Jeesus Kristus.

Veli Andrewn – ”Jumalan salakuljettajan” ja Open Doorsin perustajan – sanat ovat näissä tapauksissa ajankohtaisia: ”Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jakaa evankeliumi tämä ajatus mielessämme: ’Saatan olla ensimmäinen ja viimeinen kristitty, jonka tämä ihminen koskaan elämänsä aikana kohtaa.'”

”Kun lähestyt jokaista kohtaamista sillä tavalla”, Sung-Eun selittää, ”käy hyvin selväksi, mitä sinun on jaettava. Ei ole mitään muuta kuin Jeesus Kristus.”

Lähes yksikään pohjoiskorealainen ei tule paikalle haluten kuulla sitä, mitä hän ja muut kenttätyöntekijät palavasti haluavat jakaa. ”Aluksi he ovat yleensä hyvin varautuneita, ja huomaa, että he ovat tulleet vastahakoisesti, koska tarvitsevat apuamme”, Sung-Eun sanoo. ”Useimmat tulevat, koska he tarvitsevat aineellista apua eivätkä koe, että heillä olisi muuta vaihtoehtoa. Mutta kun jaamme evankeliumin selkeällä päämäärätietoisuudella, hekin näyttävät aistivan tuon tarkoituksen.

”Jotain tapahtuu, kun sydämemme kiireellisyys kohtaa heidän sydämensä. Olemme tavanneet monia ihmisiä, jotka näyttävät miettivän: ’Miksi tämä ihminen on niin tosissaan halutessaan kertoa minulle jotain?’ He voivat olla varautuneita ja joskus he torjuvat meidät. Mutta ajan myötä alamme huomata, että Sana löytää tiensä heidän sydämiinsä. Kun he alkavat kuunnella vakavasti ja ymmärtää kuulemaansa, voimme tuntea ilmapiirin muuttuvan.”

Raamatunkohdat, jotka ohjaavat työtä

Kaksi raamatunkohtaa kulkee Sung-Eunin mukana jokaiseen tapaamiseen. Ensimmäinen auttaa pitämään päivittäisen työn oikeassa mittakaavassa.

”Ajattelen Johanneksen evankeliumin 21. lukua: ’Ruoki minun lampaitani, kaitse minun lampaitani.’ Minä autan näitä ihmisiä, mutta lopulta he eivät ole minun lampaitani”, hän sanoo. ”He ovat Herran lampaita. Hän uskoo heidät meidän hoitoomme ja toimii meidän kauttamme. Siksi voin mennä tapaamiseen luottavaisin mielin, että Herra itse avaa meille tien.”

Toinen on vakavampi, ja se paljastaa jotain odottamatonta ihmisistä, joita hän kohtaa vastapäätään. ”Toinen jae, jonka yritän jakaa, on Heprealaiskirjeen 9:27: ’Ja niin kuin ihmisten osana on kerran kuolla ja sen jälkeen tulla tuomiolle.’ Useimmat ihmiset eivät koskaan tule välinpitämättömiksi kuoleman suhteen”, hän huomauttaa. ”Ihmiset, joita tapaan, elävät siinä vakaumuksessa, ettei heillä ole varaa kuolla – eivät siksi, että he pelkäisivät oman henkensä puolesta, vaan koska he ovat syvästi huolissaan siitä, mitä heidän perheilleen tapahtuisi, jos he olisivat poissa. He lähtivät kotoaan perheidensä puolesta ja tuntevat vastuuta löytää keinoja elättää ne, jotka he jättivät taakseen. Siksi puhun heidän kanssaan kuolemasta ja jaan heille evankeliumin.”

Jumala kylvää siemeniä, ja jonain päivänä ne tuottavat hedelmää.

Koska jokainen tapaaminen on tarkistettava ja varmistettava ennen kuin se voi toteutua, itse hetki kantaa omaa painoarvoaan. ”Emme voi yksinkertaisesti tavata ketä tahansa pohjoiskorealaista, koska tapaaminen voi vaarantaa paitsi heidät myös kenttätyöntekijämme”, Sung-Eun sanoo. ”Siksi varmistamme kaiken ensin. Sen vuoksi hetki, jolloin todella tapaamme, on aina täynnä syvää liikutusta ja kiitollisuutta. Ajattelemme, kuinka tämä arvokas mies tai nainen olisi voinut elää koko elämänsä ja kuolla kuulematta koskaan evankeliumia, maansa sortojärjestelmän ja ideologian vuoksi. Ja silti Jumala valitsi heidät ja antoi heille tämän tilaisuuden. Noina hetkinä tunnen, että Jumala toimii ja puhuu minun kauttani. Olen aina kunnianosoitettuna siitä, että saan olla osa tätä ja todistaa näitä hetkiä Jumalan työssä.”

Yksi noista hetkistä oli kaste. ”Minulla oli kerran tilaisuus kastaa kaksi nuorta pohjoiskorealaista”, Sung-Eun muistelee. ”Tunsin Jumalan läsnäolon voimakkaasti koko ajan. Heitä oli koulutettu ja he olivat opiskelleet Raamattua tarkoituksenaan jakaa oppimansa perheilleen sen jälkeen. He antoivat elämänsä Jeesukselle. Tuo tapaaminen antoi minulle toivoa siitä, että Jumalan valtakunta laajenee heidän kaltaistensa nuorten kautta. Siinä karulla pimeyden maalla Jumala kylvää siemeniä, ja jonain päivänä ne tuottavat hedelmää.

”Maa näyttää pimeältä ja toivottomalta”, hän lisää, ”mutta Jumala valmistelee ihmisiä kuten Ruutin ja Boasin, jotka ovat kuin loistavia jalokiviä Hänen silmissään. Kuinka kiitollinen olenkaan siitä. Eikä kyse ole vain noista kahdesta. Monet muut salaiset uskovat opiskelevat Sanaa päättäväisyydellä: jos minut saadaan kiinni, niin olkoon. Jos kuolen, niin olkoon.”

Kuinka voit rukoilla

Sung-Eun kantaa omia riskejään, eivätkä ne kaikki ole dramaattisia. Jotkut ovat hallinnollisia eivätkä koskaan poistu. ”Pelkkä kenttäalueella asuminen ja pysyminen on vaarallista ja riskialtista”, hän sanoo. ”Olen nähnyt Jumalan järjestävän viisumiasioideni, mutta se on edelleen asia, joka pitää ratkaista.”

Ja hänellä on viesti sinulle. ”Ensinnäkin, muistakaa, että he ovat veljiämme ja sisariamme Kristuksessa”, Sung-Eun sanoo. ”Olemme yksi ruumis Herrassa. He ovat ihmisiä, joiden puolesta meidät on kutsuttu rukoilemaan, joista meidän tulee pitää huolta ja joita meidän tulee syleillä rakkaudella. Ja muistakaa, että nämä vainotarinat eivät ole kaukaisia tai kuvitteellisia. Se, ettemme näe niitä omin silmin, ei tarkoita, ettei niitä ole olemassa. Salainen maanalainen kirkko on olemassa, ja samoin uskovat. Kun kuulemme heidän vainostaan ja me, jotka jaamme saman uskon Jeesukseen, emme seiso heidän rinnallaan, kuka sen tekee?

”Tilanne voi tuntua niin kaukaiselta vapaan maailman elämästä, että se voi vaikuttaa melkein epätodelliselta. Mutta tämä on heidän todellisuutensa, ja se on paljon pahempaa kuin useimmat meistä kuvittelevat. Vainon ankaruus kasvaa päivä päivältä.”

Tämä on heidän todellisuutensa, ja se on paljon pahempaa kuin useimmat meistä kuvittelevat.

Se on myös syy siihen, miksi yksi artikkeli voi kertoa vain osan tarinasta. ”On monia tarinoita, joita emme voi kertoa, koska ihmisen henki voi olla vaakalaudalla”, Sung-Eun sanoo. ”Joskus yksityiskohtia on muutettava, emmekä voi antaa oikeita nimiä tai paikkoja. Mutta muistakaa, että nämä ovat asioita, joita Kristusta salaa seuraavat veljemme ja sisaremme kokevat juuri nyt. Siksi heidän tarpeensa jatkuvalle tuellemme ja rukouksellemme on niin suuri. Teidän rukouksienne ja tukenne kautta he kykenevät pysymään uskollisina ja jakamaan edes yhden sanan lisää Jeesuksesta. Haluan käyttää tämän tilaisuuden ilmaistakseni sydämellisen kiitollisuuteni. Rukouksillanne ja tuellanne autatte suojelemaan heitä ja varjelemaan heidän henkeään.”

Ja kuinka voit rukoilla Sung-Eunin itsensä puolesta? ”Tunnen rukouksenne hetki hetkeltä”, hän sanoo. ”Tiedämme, että takanamme seisoo rukoustovereita, jotka tukevat meitä uskollisesti. Jokaisena vaarallisena hetkenä olemme nähneet Jumalan avaavan pakotien, palauttavan terveytemme ja suojelevan palvelutyötämme. Joka kerta olemme hämmästyneitä siitä, kuinka uskollisesti rukoilette puolestamme.

”Jumala toimii ihmisten kautta”, hän jatkaa. ”Mutta vilpittömien ja uskollisten ihmisten löytäminen, jotka sitoutuvat elämällään tähän palvelutyöhön, ei ole helppoa. Tiedämme, että Jumala on valmistanut ihmisiä työskentelemään rinnallamme. Rukoilkaa, että hyviä ja uskollisia työntekijöitä nousisi ja sitoutuisi tähän palvelutyöhön ja että Jumalan jo valmistamat työntekijät yhdistettäisiin meihin, jotta voisimme palvella useampia salaisia uskovia.

Jumala toimii ihmisten kautta.

”Ja rukoilkaa, että Herra pitäisi kumppanimme ja työntekijämme turvallisesti käsissään, suojelisi heitä ja mahdollistaisi tämän työn turvallisen toteuttamisen. Rukoilkaa, että kenttätiimi, Open Doors -perhe sekä rukoustoverit ja tukijat ympäri maailmaa olisivat yhtä mieltä ja soittaisivat yhdessä kaunista melodiaa Jumalassa. Toivon, että yhä useammat kokoontuvat rukoilemaan vainotun kirkon puolesta.”

*Nimi muutettu turvallisuussyistä.